Karelia Inspiration

Panorama Karelia Inspiration.jpg

Klassikkosävelmiä pohjoisesta

Suomalaiset, ruotsalaiset ja slaavilaiset klassikkosävelmät pääsevät pianisti Tuomas A. Turusen erikoiskäsittelyyn konsertissa "Karelia Inspiration". Konsertin ohjelmiston lähtökohtana ovat mm. Toivo Kärjen, Oskar Merikannon ja Vladimir Vysotskin tuotannot sekä kansanlaulut.

Turunen vie jokaisen kappaleen uusille urille toinen toistaan omaperäisemmissä sovituksissa. Tutut melodiat löytävät tiensä esimerkiksi jazzin, popin, countryn ja ennenkaikkea improvisoinnin pariin. Tulkinnoissa kuullaan niin mietiskeleviä sävyjä karjalaisen vaaramaiseman hengessä kuin svengaavaa imua monimuotoisen rytmi-iloittelun siivittämänä.

Karelia Inspiration -CD

"Karelia Inspiration on tunteikkaan kaunis, mutta samalla elämäniloa pulppuava kokonaisuus" -Jazzrytmit

Karelia Inspiration pianoalbumi julkaistiin marraskuussa 2013. CD-levyä voi tilata suoraan levy-yhtiö Pilfinkin kotisivulla. Albumi on julkaistu myös Spotifyssa sekä iTunesissa.

Yli 3 kappaleen CD-erät kannattaa tilata suoraan Turundotilta. Lisätietoja voit kysyä osoitteesta info@turundot.fi

Karelia Inspiration2 WEB.jpg

Karelia Inspiration -konsertit

Tulevat:
Kiertue 2015 – päivitetään pian

Menneet:
11.03.2014 klo 19:00 Joensuu, konservatorion sali

19.12.2013 klo 19:00 Lieksa, Brahe-sali
26.11.2013 klo 19:00 Jyväskylä, Nikolainsali
24.11.2013 klo 16:00 Kannus, Laurentinus-sali
21.11.2013 klo 18:00 Joensuu, konservatorion sali
20.11.2013 klo 19:30 Mikkeli, musiikkiopiston sali

Media

Karelia Inspirationista muualla:

Yle Pohjois-Karjala
Jazzrytmit
Prezi

Kuuntele





Esiintyjästä

Tuomas Turunen valmistui Göteborgin yliopistosta musiikin maisteriksi 2009. Hän asuu nyt Ranskassa ja työskentelee muusikkona, säveltäjänä sekä yrittäjänä Turundotin parissa. Tuomas on pitänyt satoja konsertteja 15 maassa ja julkaissut 12 albumia eri kokoonpanoillaan. Hänelle on myönnetty Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jazz-stipendi vuonna 2009 sekä tuomariston erikoispalkinto Montreux’n jazzfestivaalin pianokilpailussa 2010.

Tuomas kuvailee Karelia Inspiration -konsertin taustaa seuraavasti: "Ulkomailla asuessa olen usein miettinyt kotiseutuani Pohjois-Karjalaa ja sen merkitystä musiikissani. Se, että olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni pohjoisessa, idän ja lännen välissä – pohjoismaisen ja slaavilaisen kulttuurin kohtauspaikassa – on tuntunut ajatuksena hyvin ainutlaatuiselta. Arvostan sitä useiden musiikkityylien sekoitusta, jonka parissa olen kasvanut."